Jorma Kontiota voi luonnehtia synnynnäiseksi hevosmieheksi. Hänen isänsä Mikko Kontio oli Pohjois-Suomen suurimpia hevoskauppiaita, joka välitti aikoinaan yli 10000 hevosta Lapin ja pohjoisen Suomen savotoille. Näillä hevosilla Jorma Kontio hankki ensimmäiset ajokokemuksensa. Lisäksi samalle Oulun Heinäpään koululuokalle osui harvinaisen monta tulevaa raviammattilaista, kuten Jorma Hackzell. Tapio Kalaja ja Korven tunnettuun raviperheeseen kuuluva Heikki Korpi, legendaarisen Charme Asserdalin tuleva ohjastaja. Jorma Kontio ajoi ensimmäisen ravivoittonsa 13-vuotiaana 1966. Virallinen ajolupa odotti vasta kolmen vuoden päässä, mutta tuohon aikaan ei oltu niin tarkkoja säännöistä. Kouluvuosien jälkeen ammatinvalinta oli Jormalle helppo. Hän suuntasi töihin Kauko Tikkisen ravitallille Laukaaseen, josta matka jatkui muutaman vuoden jälkeen Turkuun. Näihin aikoihin raviurheilu kehittyi ja nykyaikaistui Suomessa hurjaa vauhtia. Lämminveriset ravurit olivat tulleet raviradoille, toton suosio kasvoi ja uusia nykyaikaisia ravikeskuksia rakennettiin eri puolille maata. Yksi niistä oli Tampereen Teivo, jonka ratatalleilta Kontio vuokrasi oman talliyksikön kohta ravikeskuksen perustamisen jälkeen 1980. Uusi koti löytyi Ylöjärveltä ja yrityskokonaisuuteen kuului myös maaseututalli Rosenlewiltä vuokratussa Kankaisten kartanossa. Raviurheilun nousu toi mukanaan uusia varakkaita hevosenomistajia ja entistä parempia hevosia. Jorma Kontion uran kannalta yksi tärkeimmistä hevosista oli Suomessa syntynyt ori Mini Bunter. Se voitti arvostetun kasvattajakilpailun Kriteriumin kotiradalla Teivossa 1979. Menestys toi valmentajalle nimeä ja talliin entistä parempia hevosia. Seuraava nimihevonen oli USA:sta tuotu tamma Lola Lobell, joka ravasi kolmivuotiaiden Euroopan ennätyksen. Sillä Kontio valloitti myös tulevan kotiratansa Tukholman Solvallan. Ripeä nousu Suomen huipulle oli käynnistynyt. Vuonna 1981 Kontio ajoi ensi kerran yli tuhat starttia vuodessa ja yli miljoona markkaa rahaa hevosenomistajille. Se tiesi ajajatilaston kakkossijaa Pekka Korven jälkeen. Sama asetelma toistui kuusi kertaa ennen kuin Kontio nousi ykköseksi 1988. Voittomäärään perustuvan ajajaliigan hän oli voittanut ensimmäisen kerran jo 1983 Kansainvälistä nimeä Jorma Kontio sai voittamalla raviohjastajien Euroopan mestaruuden 1985. Nyt ajettavaksi alkoi tulla jo maailman luokan ravureita. Kontio ylsi avoimen EM-sarjan osakilpailuvoittoihin Antti Savolaisen omistamilla ja valmentamilla Keystone Patriotilla ja Keystone Pattonilla. Vuonna 1986 hän sai ajettavakseen amerikkalaisessa omistuksessa kilpailleen ME-tamma Davidia Hanoverin, jolla hän voitti paitsi Suomen EM-osakilpailun Finlandia-ajon myös arvostetun World Cup Trotin Floridassa Yhdysvalloissa. Tahti jatkui kovana myös kotimaassa. Vuonna 1989 Jorma Kontio ajoi ensimmäisen ja ainoan kerrallaan urallaan yli 2 000 starttia vuodessa ja saavutti 417 voittoa. Se on edelleenkin lyömätön ennätys, mutta edellytti myös hurjaa työtahtia. Päivittäisen raveissa ajamisen lisäksi vastuulla oli myös 40 hevosen oma valmennustalli ja puolenkymmentä hevostenhoitajaa. Tässä vaiheessa Kontio ylsi uransa parhaaseen tulokseen valmentajana sijoittumalla valtakunnallisen valmentajatilaston kolmoseksi. Mutta ennen kaikkea "Jomppe" tunnettiin loistavan ajosilmän omaavana, kylmähermoisena kuskina, joka menestyi kaikenlaisilla hevosilla kaikenlaisissa kilpailuissa. Raviurheilun
suhdanteet kääntyivät jyrkkään laskuun 1990-luvun
yleisen talouslaman myötä. Ravien palkinnot putosivat rajusti, mikä
tiesi suuria vaikeuksia erityisesti lajin ammattilaisille. Jorma Kontio luopui
oman valmennustallin pidosta 1994 ja siirtyi puhtaaksi lainaohjastajaksi. Kilpailumatkat
suuntautuivat yhä useammin Ruotsiin, jonne suomalaishevoset suuntasivat kilpailumatkoille
parempien palkintojen toivossa. Erityisen usein nähty vieras Kontio oli Ruotsin
pohjoisimmalla radalla Bodenissa, jonka ajajaliigan hän voitti neljä
kertaa peräkkäin 1997 - 2000. Kotimaassa Kontio ahkeroi entiseen tyyliin
ja voitti ajajatilaston 10 kertaa peräkkäin 1991 - 2000. Ansioluetteloon
merkittiin lukemattomia suurkilpailuvoittoja, mutta Kontion tehtäviä
valikoimatonta tyyliä osoittaa, että esimerkiksi uran 6000. voitto tuli
Forssan tavallisten iltaravien (3.3.2000) viimeisessä lähdössä
suomenhevosella. Silti kansainväliset tehtävät kutsuivat entistä
useammin MM-hopeaa 1999 voittanutta suomalaista. Syksyllä 2000 Jorma Kontio
muutti perheineen Ruotsiin. Uudeksi tukikohdaksi tuli Almunge Tukholman Arlandan
lentokentän läheisyydessä. Siitä on hyvä sukkuloida kilpailumatkoille
sekä Ruotsiin että eri puolille Eurooppaa. Ruotsissa Kontiolla oli kova
maine jo ennestään, kuten lempinimi "travartist", ravitaiteilija,
osoittaa. Heti ensimmäisenä Ruotsin vuotenaan (2001) Kontio nousi maan
ajajaliigan kärkikolmikkoon. Syyskuun alkuun mennessä hän oli ajanut
Ruotsissa 168 voittoa ja yli 16 miljoonaa kruunua palkintorahaa hevosenomistajille.
Uransa merkittävimpänä voittona Jorma Kontio pitää Euroopan
derbyn eli U.E.T. Grand Prix kilpailun voittoa ori Jexpress Dahlialla Tampereella
1992. Se on edelleenkin ainoa suomalaishevosen saavuttama voitto kilpailun 17-vuotisessa
historiassa. Miellyttäviä muistoja jätti myös avoimen EM-sarjan
1995 niinikään ainoana Suomessa syntyneenä hevosena voittanut ori
Houston Laukko, jonka ajamisesta Jorma Kontio pääosin vastasi. |